virtuaalitalli
REGAZZA





Regazza on virtuaalimaailmassa pyörivä suurtalli, joka järjestää toimintaa useiden eri lajien parissa. Alkujaan Regazza on aloittanut täysin kouluratsastukseen painottuvana kilpatallina. Myöhemmin matkaan tuli yhtälailla myös esteratsastus lajinaan ja estepainotteisten hevosten yhteydessä. Vuoden 2011 alusta lähtien on pyörähtänyt käyntiin juuri monitoimitallin arki. Kilpailuita ja valmennuksia on laajennettujen ja monipuolistettujen tilojen ja ympäristöjen parissa mahdollista järjestää huomattavasti useammissa lajeissa. Hevosia talliin on astunut lisää myös hieman erilaisiin lajeihin painottuen. Aiemmin tallista löytyi ainoastaan puoliverisiä, nyt ovet on avoinna joka roduille ja lajille. Vuoden 2011 alusta lähtien Regazza on siis kokenut melkoisen muutoksen. Entinen kilpatalli ottaa nyt hieman rennomman otteen, kuitenkin pyrkien laadukkaisiin hevosiin. Tallilla näkyy myös hoitajia, vuokraajia sekä yksityisiä, ennen Regazza pysytteli aikalailla omissa oloissaan.




Toimintamuotona Regazzassa on aina pyörinyt kilpailuiden ja valmennusten järjestäminen. Mukaan kuitenkin nykyjään mahtuu myös hoitaja- ja vuokraustoiminta sekä melko pienimuotoisesti toimiva hevosten tuonti ja myynti. Edellä mainittujen toimintamuotojen lisäksi suuri osa Regazzaa on hevosten kasvatus. Pyrimme kasvattamaan monipuolisia ja laadukkaita kilpahevosia kuin myös siinä ohella hyviä harrastehevosia, jotka työskentelevät esimerkiksi ratsastuskouluissa. Tarjoamme nuorille hevosillemme laadukkaan koulutuksen ja kasvatuksen heti nuoruusvuosilta lähtien.

Hevosia Regazzan tallista löytyy nykyjään aikalailla kaikenlaisia. Hevosten pääaktiviteettina toimii oman painotuslajin kilpailut sekä valmennuksissa käyminen. Kaikille hevosillemme otetaan vuokraajat sekä hoitajat, jotka huolehtivat ja hoitavat hevosiaan. Jokaisella hevosella on oma päiväkirjansa, josta löytyy hoitajien sekä vuokraajien aktiivisuudet sekä omat kirjoitukseni. Kirjoittelen hevosten päiväkirjoihin satunnaisesti hevosen kuulumisia sekä päivän toiminnasta.









» päivitetty viimeksi 12.12.2010
» hevosia yhteensä 24
» yhdeydenotot sähköpostilla eva-eva@netti.fi


Suosittelemme
» Mavour
» Wincare
» KG Showjumpers
» Yedida
» Lilygreen




Ulkoasu © eva, Kuvat © Foto-vik.ru